Jää ei enää väristä päätellen kauaa peitä Alimmaisen laineita. Koulun mäellä on näsiä, Vihdin nimikkokasvi, aloittelemassa kukintaa. Kun näet tällaisen kaunokaisen, nuuhkaise voimakasta tuoksua ja ihastele kevään varhaista kukkijaa, mutta älä koske. Näsiä on myrkyllinen.
Luontokurssi avaa silmiä katsomaan ja kokemaan luontoa uudella tavalla
Luontokurssia on tämän vuoden aikana pidetty kolme kertaa.
Kuun vaikutuksesta luontoon kuultiin helmikuun alussa ja pöllöretkellä käytiin
maaliskuun alussa. Pöllöretkestä ei kyläuutista kirjoitettu, mutta reissu oli silti
vaikuttava. Kylmänä, tyynenä täysikuun iltana 2.3.2018 teimme kolmen auton
kolonnana lenkin jo aiemmin hyväksi havaituilla pöllöpaikoilla
Ylimmäistentiellä, Haavistossa, Riuttarannassa sekä Hiiskulassa. Viirupöllö
antoi kuulua itsestään parissakin eri paikassa, mutta muuten viivästynyt kevät
veti linnut vielä aika hiljaiseksi. Retken annin johdosta olen ainakin minä
kuunnellut illan ääniä lämpimämpien ilmojen tultua entistä tarkemmalla
korvalla. Pöllöt ovat kyllä kiehtovia luontokappaleita – vai mitä sanotte
tyypeistä, jotka kuulon avulla löytävät talviravintonsa paksunkin hangen alta?!
Ilokseni huomasin viime viikolla, että huhuu: lehtopöllö liikkuu ainakin
Nybackan tienoolla, huhuili kaveriaan ja vartioi reviiriään vielä myöhään
illalla.
Huhtikuun luontokurssin aiheena olivat liikkuminen luonnossa
sekä villiyrtit. Mukava joukko kyläläisiä oli valmis oppimaan sauvakävelyn
saloja ja saimme innostavan tietoiskun aivan lähiaikoina esiin tulevista
villiyrteistä: nokkonen, horsma ja vuohenputki nousevat maasta taas aivan eri
valossa. Tästä oppisi mielellään lisääkin. Villiyrtit ovat suurelle osalle
meistä vielä valitettavan tuntemattomia, mutta koskaan ei ole liian myöhäistä
aloittaa vitamiinien kerääminen ihan kotioven läheisyydestä.
Seuraava luontokurssin tilaisuus esittelee myös luonnossa
liikkumisen eri muotoja. Jos jäät ovat lähteneet 16.5. mennessä, perehdytään
inkkarikanootilla eli avokanootilla melomiseen. Seuraa ilmoittelua Vihtijärven
kotisivuilla ja Facebookin Vihtijärvi -ryhmässä. Mukaan mahtuu rajoitettu määrä
osallistujia, joten ole tarkkana!
Talvi oli hyvää suunnittelu- ja kirjoittamisaikaa
Talven aikana on etenkin Heli suunnitellut ja naputellut
ahkerasti sekä aivan pian alkavan Pihat ja Polut -hankkeen avulla
rahoitettavien luontoreittien opasteiden sisältöä ja tekstejä, että tulevien
kotisivujen luontokohdetietopankin kohdetietoja. Vihtijärveltä ja sen luonnosta
löytyy todella hienoja paikkoja, joista saamme koottua tietoa tulevasta
tietopankista. Tietopankin nimi tulee ilmeisesti löytymään uusituilta sivuilta
nimellä Paikat ja Tarinat. Totesimme
nimittäin, että pelkkä luontokohde on vähän harhaanjohtava ilmaisu, koska myös
ihmisen muokkaamat paikat tarinoineen kuuluvat kylän mielenkiintoisiin
kohteisiin.
Koteihin syksyllä jaettava reittiesite teksteineen ja
kuvineen on sekin alkanut hiljalleen muotoutua. Uskomme ja toivomme, että siitä tulee
jälleen yksi kodeissa ja kesämökeillä ahkerasti käytetty omasta ympäristöstämme
kertova opus.
Hämärät talvipäivät ovat myös oivallisia ideointiin. Ideoita on välillä vyörynyt aivan liiankin kanssa, mutta mielestämme parhaat esittelemme kevään ja kesän aikana. Yhdestä ideasta vinkkaan heti: alahan katselemaan ympäristöäsi "sillä silmällä" ja pidä kamera matkassa. Kohta alkaa valokuvien metsästys!
Kesä ja kesätyöntekijät – tuskin maltamme odottaa!
Kyläyhdistys palkkaa tulevana kesänä neljä kylän nuorta
kesätöihin ja näin käytännön kautta pyrimme tukemaan paikallisten nuorten
työllistymistä. Rahkeet palkkaamiseen löytyivät kunnan myöntämistä
kesäseteleistä sekä Osuuspankin Kesäduuni -projektin kautta. Luvassa on ainakin
ilmoitustaulujen putsausta, uimarannan kunnostusta ja luontoreittien tekemistä.
Odotamme innolla uusia työkavereitamme!
Yrittäjien ”pukkaamiseen” ja yhteistyöhön on hankkeen voimin
yrityskehittäjän kylävierailun lisäksi innostettu käymään yksinyrittäjien
illassa Nummelassa (jossa kylän yrittäjiä kävikin autolastillinen) sekä
tarjoamalla viestintäkoulutusta Pikkuisen
Parempi Kylä -hankkeen avulla. Enemmänkin olisimme toivoneet
Somesoppa -viestintäkoulutukseen osallistujia, mutta ehkäpä tuon kymmenen hengen
porukka onkin ihan sopivan ketterä kokoonpano oppimaan yhdessä uutta.
Tässä suunnitellaan Vihtijärven kylän viestinnän suuntia, keinoja ja eri sävyjä. "Hyvä tuppaa tuleen, vaikkei täysiä yrittäiskään", sanoo vanha vihtijärveläinen sananlasku, eikö?
Menivätkö hankkeet sekaisin? Lopputulos on kuitenkin tärkein.
Myös tulevan suunnittelemiseen ja aikataulutukseen on panostettu. Kun kyläyhdistyksellä on nyt
neljä hanketta meneillään, on aikataulutus osoittautunut ihan tärkeäksi
hommaksi. Hankkeet menevät helposti sekaisin, mutta tässä vielä pieni selvennys
eri hankkeista ja siitä mitä niiden avulla tehdään.
- Pihat ja Polut -hankkeen avulla meidän on mahdollista toteuttaa suunnitelluista luontoreiteistä kolme. Tämä tapahtuu tämän kevään sekä tulevan kesän ja syksyn aikana. Tähän tarvitsemme kyläläisten apua, joten seuraa ilmoitteluamme kyläsivuilla ja Facebookin Vihtijärvi -ryhmässä. Luvassa on mukavaa tekemistä toivottavasti suurella joukolla.
- LIVE2 -hankkeen tuella on hankittu kylälle defibrillaattori eli sydäniskuri sekä koulutuspaketti deffan käyttöön sekä ensiapuun (Nummituvalla to 7.6.2018 klo 17-21). Lisäksi luvassa on ennaltaehkäisyyn liittyvää tietoutta verenpaineesta sekä lääketieteen tulevaisuuden tuulista. LIVE2 rahoittaa myös kylätalon käytettävyyden parantamista eli AV-laitehankintaa, kylätalon akustiikan parantamista sekä vinttikomeron eristäminen kalustevarastoksi. Näin saamme myös lisätilaa kylätalolle vaikkapa pienen hyvinvointihuoneen verran. Kävisitkö sinä vaikkapa jalkahoidossa vähän useammin jos se olisi mahdollista kotinurkilla? Tässäkin hankkeessa talkootyöllä on tärkeä rooli; ehtisitkö jossain vaiheessa timpurin apumieheksi?
- Pikkuisen Parempi Kylä -hanke taas rahoittaa uudistettavia vihtijarvi.fi -nettisivuja. Lisäksi sen avulla saamme viestintäkoulutusta nettisivujen aktiivisille sisällöntuottajille ja toivottavasti lisää väkeä Mediatiimiin. Koulutusta markkinoitiin aktiivisesti kylän yhdistyksille sekä yrittäjille. Tungosta ei varsinaisesti ole, joten joku vielä ehtii mukaan oppimaan, puolet viestintäkoulutuksesta on vielä edessä päin. Kerro kiinnostuksestasi Kaarinalle: kaarina.pullinen(at)vihtijarvi.fi tai 044 2760 004.
Tältä näyttää kylän uusi sydäniskuri. Lisätietoa seuraa kylälehden välissä sekä yhdistetyssä käyttö- ja ensiapukoulutuksessa Nummituvalla torstaina 7.6. klo 17-21. Tilaisuus on kyläläisille avoin, tervetuloa!
Hanketyön yksi tärkeä aspekti rahoittavalle osapuolelle on tietysti tiedottaminen. Olemmekin menossa Ykkösakselin hankemessuille Suomusjärvelle lauantaina 28.4. kertomaan kaikesta, mitä Vihtijärvellä on hankkeiden avulla saatu aikaan. Lista ei ole aivan lyhyt ja julkistamme sen luonnollisesti myös Vihtijärven kyläsivuilla.
Seuraava yleisöetappi hankerintamalla on siis pian julkistettava valokuviin liittyvä asia. Seuraa kyläsivujen uutisia, tapahtumailmoituksia sekä tapahtumakalenteria ja osallistu myös muihin kylän tapahtumiin! Hankekoorinaattorit valmistelevat vielä hetken ennen yhteisten talkoiden aloittamista luontoreittien parissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti