torstai 23. marraskuuta 2017

Yhtä askelta edempänä

Hiiskulan uudessa konttorissa koettiin pieniä ilon hetkiä, kun viime viikolla pääsimme yhteen hankkeemme päämääristä. Maanomistajasopimus kolmen luontoreitin perustamista varten allekirjoitettiin kartanon sekä kyläyhdistyksen välillä.

Päädyimme lopulta sopimukseen vain yhden maanomistajan kanssa, sillä se tuntui selkeästi hallittavalta vaihtoehdolta yhdistykselle, joka toimii pääosin vapaaehtoispohjalta. Ja tokihan on myönnettävä, että kylän hienoimmat luontoalueet ovat tämän kylämme suurimman maanomistajan hallussa. Hienoa, että Hiiskulan kartano oli valmis yhteistyöhön tässäkin tärkeässä asiassa. 

Kartanon kanssa on tehty hedelmällistä yhteistyötä monesti aiemminkin. Tuoreimpana on muistissa se, miten kartanon myöntämä koroton laina tarjosi kyläyhdistykselle mahdollisuuden säilyttää koulutoiminta kylällä vuodesta 2009 lähtien. Jos palataan ajassa kauas historiaan, huomaamme, että Hiiskula on itse asiassa mahdollistanut koko koulutoiminnan alkamisen Vihtijärvellä vuonna 1895.
Vanhemmat kyläläiset muistavat myös, mikä oli kartanon rooli esimerkiksi hautausmaan perustamisessa 1940-luvulla. Yksi tämän päivän esimerkki hyvästä yhteistyöstä on myös se, että kyläyhdistys saa pitää kesäkirpputoria Hiiskulan omistamassa Kylänpään talossa. Ja se, että näin joulun alla kokoonnutaan kylän yhteiseen puurojuhlaan kartanon tunnelmalliseen Yli-Seppään.

Yhteistyö siis jatkuu nyt uudella tavalla. Vihtijärven luonnossa ja Hiiskulan mailla on toki retkeilty jokamiehen oikeuksin aina, mutta merkityt reitit madaltavat entisestään luontoon lähtemisen kynnystä, myös uusille kyläläisille. Hienoa, että saamme tämän toteuttaa!
Maanomistajalle tehtiin useita reittiehdotuksia kylän eri puolille. Toteutettavaksi valikoituneet reitit sijaitsevat Laihue-lammen ympäristössä, Ylimmäisen muinaisrannalla sekä Rokokallion-Munamäen alueella. 

Syksyn viimeisellä maastokartoitusretkellä marraskuun alussa oli jo hieman lunta maassa.

Reittien toteuttamiseen (käytännössä viittoihin, merkintöihin ja opastauluihin) kyläyhdistys on hakenut investointirahaa Ykkösakseli ry:n Pihat ja polut -hankkeesta. Joulukuun aikana pitäisi selvitä, saako hankkeemme rahoituksen. Mikäli päätös on myönteinen, pääsemme toteuttamaan reittejä maastoon ensi vuonna. Jännää!


ps. Keräämme tietoa reittien varrella olevista kohteista. Mitä sinä tiedät esimerkiksi Rokokallion laella sijainneesta kolmiomittaustornista?