tiistai 24. tammikuuta 2017

Kesätyöstä se alkaa...

Yksi Vahvistuva Vihtijärvi -hankkeen tehtävistä on tukea paikallista työllistymistä, erityisesti nuorten työllistymistä. Miksi ihmeessä? Ainahan ne on pärjänneet, tavalla tai toisella.

Työelämän vaatimukset tuntuvat kasvavan koko ajan. Se pärjää, jolla on kokemusta. Tästä on kokemusta. Esimerkkinä kummityttö, joka pesi opiskelukaupungin osa-aikatyönhakijat mennen tullen. Nimittäin työnantajaehdokas näki lukiolaisen CV:stä, että tämä oli toiminut kesäkahvilayrittäjänä jo kolme vuotta. Vastakkaisiakin esimerkkejä löytyy; kuka haluaa ottaa töihin parikymppisen opiskelijan, jolla ei ole työkokemusta? Ei kovin moni, eikä kovin hanakasti.

Kylältä on hieman hankala lähteä kesätöihin ilman mopoa tai autoa, joten ihannetilanne olisi, että ensimmäiset työpaikat voisivat löytyä polkupyöräajomatkan säteeltä. Jo parin viikon työkokemus antaa jonkinlaisen kuvan työelämästä ja auttaa selvittämään tulevia ammatinvalinta-asioita. On hyvä hoksata, että jos muutama tunti peltohommissa aiheuttaa allergisen reaktion, ei ehkä kannata hakeutua viljelijäksi. Eikä kaikkia ole kerta kaikkiaan luotu siivoamaan, vaikka koulutuksella voikin paikata paljon. Toisaalta taas voi tulla ahaa-elämys ja nuori huomaakin olevansa haka asiakaspalvelussa, lisäksi pitävänsä siitä! Oman tulevan työelämän sisältöä kannattaa kyllä miettiä ja kokemuksia kerätä. Keskimääräisesti vietämme kuitenkin töissä niin suuren osan elämästämme, että on hyvä hakeutua työhön, josta voi nauttia.

Yrittäjyys on sanana melko pelottava, ja joillekin voi antaa mielikuvan yötä päivää raatavasta konkurssin ja avioeron partaalla taiteilevasta ihmisrauniosta. Yrittäjyys voi olla jotain aivan muutakin. Esimerkiksi itselle mieleisen tai helpon asian tekemistä itse valittuina aikoina. Nyt nuorella on mahdollisuus kokeilla yrittämistä 4H -yhdistyksen puitteissa. 

Työelämä- ja yrittäjyyskoulutusta nuorille pidetään koulu- ja kylätalolla huhtikuussa 7.-8.4.2017 yhteistyössä 4H:n kanssa. Koulutusviikonlopun aikana voi suorittaa Ajokortin Työelämään sekä saada opastusta oman yrityksen perustamiseen. Tai molemmat. Toivottavasti mahdollisimman moni kylän nuorista voi osallistua koulutukseen. 

Tietenkään nuorelle tässä vaiheessa tärkeintä ei välttämättä ole työkokemusmerkintä CV:ssä, vaan oma raha. Kesätyöansio. Sillä sai muinoin ostettua sen ensimmäisen himoitun mankan (suomennus: kasettisoitin, jolla ennen vanhaan kuunneltiin musiikkia) tai rahoitettua mopoajelua, ostettua haaveiden takin tai törsättyä ihan vaan mukaviin asioihin. Rahan merkitystä motivoivana tekijänä on turha vähätellä.

On selvää, että vaikka kylällä on nelisenkymmentä yrittäjää, ei jokainen heistä voi palkata kesätyöntekijää. Jo pelkästään siksi, että moni tehtävä vaatii ammattiosaamista. Lisäksi työnantajan rooli on vaativa, eikä vastuun ottaminen perehdyttämisestä, työturvallisuudesta, palkanmaksukoukeroista ja muusta byrokratiasta ole kovin houkuttelevaa. Mutta ne, joilla siihen on mahdollisuus, voisivat miettiä nuoren työllistämistä tulevaisuuden satsauksena tai hyvänä tekona. Vaikkei rekrytointi aina olisi onnistunut, on se kuitenkin kaikille osapuolille aina kokemus.

Vihtijärvellä on noin kaksikymmentä yläasteikäistä, 13-16 -vuotiasta nuorta. Lisäksi lukio- ja ammattikouluikäisiä on lähes saman verran. Toivottavasi töitä haluavilla kylän nuorilla on ensi kesänä kesätyöpaikka, mutta ymmärrys viettää myös ansaittua lomaa.

(kirjoitusta muokattu 20.3.2017 koulutuksen päivämäärän osalta/kp)

2 kommenttia:

  1. Hienoa tekstiä. Ja arvostan sitä työtä mitä Vihtijärvellä ( Kaarina ) tehdään nuorten hyväksi, se on ainoastaan positiivista toimintaa. Tämä on sitä oikeaa tulevaisuuden puolesta tehtävää työtä. Kaikki kunnia sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Seppo! Tässä vähän kompastellaankin; en saanut vielä tarpeeksi nuoria kasaan työelämäkoulutusta varten. Yritetään maaliskuulla uudelleen...

      Poista