Maastoon on ilmestynyt myös väliaikaisia reittimerkintöjä, eli puihin sidottuja kuitunauhoja. Niiden avulla haetaan lopullista polun linjaa, joka jonkin verran elää raivaamisen myötä. Talkoissa yritämme tehdä väylää siihen, missä kulku tuntuu luontevalta, ja tietysti myös mahdollisimman elämykselliseltä. Muinaisrannan reitillä kuljetaan myös läpi melko tiheän puuston - sen varrella voi vaikkapa tuumata sitä, millainen ero on hoidetulla ja hoitamattomalla metsällä.
Säät ovat suosineet maastotöitä. Metsässä on kuiva kulkea, eikä itikoita ole vielä riesaksi. |
Kaarina raivaushommissa. |
Nyt saa talloa!
Jos et ehdi mukaan talkoisiin, voit antaa panoksesi reitin valmistumiseen myös sinulle sopivaan aikaan. Nimittäin voit ilmoittautua polun pohjan tamppausavuksi, ja ihan vain yksinkertaisesti käydä tallomassa polun pohjaa kävelemällä sitä edestakaisin. Ilmoittaudu kuitenkin minulle tai Kaarinalle, niin saat ohjeet kulkua sekä talkootuntien kirjaamista varten.
Tamppausavuksi olemme saaneet myös Vihdin Kameraseuran, joka tuli tutustumaan Laihuen reitille helatorstain aattona. Samalla kertaa paitsi tampattiin polun pohjaa, otettiin valokuvia tulevaa luontoreittiesitettäkin varten. Vihtijärvi oli muutamalle kameraseuralaiselle ihan uusi alue. Seuraavan kerran kameraseura vierailee kylällä toukokuun lopulla, silloin liikutaan muinaisrannan maisemissa Ylimmäisillä.
Laihuen eteläpuolella kaadettiin metsää hiljattain, ja uusia maaston muotoja tuli esiin. Tällä reitillä ei ole pitkiä tampattavia osuuksia, sillä olemassa olevaa polkua hyödynnetään pitkälti. |
Kaunista lampea ja siellä uiskentelevia telkkiä kameraseuralaiset jäivät kuvailemaan pidemmäksi aikaa. |
Kuivin kengin Rokokalliolle
Pihat ja polut -hankkeen aikana tehdään myös pieniä pätkiä pitkospuita. Rokokalliolle johtavan polun alkupäässä on totuttu loikkimaan mudassa, mutta ei enää kauaa! Pitkospuita tehdään reitille Avoimet kylät -päivänä lauantaina 9. kesäkuuta. Kyseessä on luontokurssin teemakerta, jolla siis opetellaan tekemään pitkoksia ohjaajan johdolla. Erä- ja luontoalan kouluttaja Antti Tähkäpää tulee neuvomaan kädestä pitäen, miten lehtikuusilankut asetellaan ja kiinnitetään pitkospuiksi märälle osuudelle. Tervetuloa mukaan kesäkuisena lauantaina klo 9 alkaen!
Antin kanssa mittaamassa pitkososuuden pituutta Rokokallion juurella. Märkä on ollut tänä keväänä hyvin märkä! Sen sai Anttikin tuntea, kun vajosi pohjetta myöten mutaan. |
Reittihankkeen rahoituksesta puolet on talkootyötä. Tervetuloa mukaan osallistumaan reittien tekoon sillä tavalla, joka sinulle sopii! Mitä näistä sinä haluaisit tai voisit tehdä?
- kasvillisuuden raivaus (seuraavat talkoot to 17.5. klo 17 ja su 20.5. klo 14 - tätä voi tehdä myös omalla ajalla, kunhan ilmoitat halukkuutesi, niin katsotaan paikka ja ohjeet läpi ensin)
- reittimerkintöjen teko
- polun pohjan tamppaaminen
- talkoomuonitus
- valokuvaus
- pitkospuiden teko (sekä la 9.6. että myöhemmin)
- opasteiden pystytys
Helteistä toukokuuta kaikille!